Suklaakakku 'Pasilla'

Meillä oli eilen hääpäivä ja halusin tietenkin tehdä jotain kakkua. Aloitin sillä, että iskin kasan suklaalevyjä pöydälle ja aloin miettimään. Päähäni ei tullut mitään, ei yhtään mitään. Pidin pienen luovan tauon ja hienonsin sen aikana kuivattua Pasilla chiliä. Siinä samassa nenääni leijaili Pasillan tuoksu ja tiesin haluavani yhdistää sen tummaan suklaaseen. Vihdoin pääsin leipomaan kakkua.

Suklaakakku chilillä ei ole mitenkään tulista, vaikka minäkin laitoin melkoisen määrän Pasillaa kakkuun. Pieni tulinen vivahdus piristää kovin suklaan makua ja vanilja taittaa sen nopeasti. Varsin maistuva yhdistelmä toisenkin päivänsankarin mielestä.

Ei kannata huolestua, jos ei ole kuivattua Pasillaa, sen sijaan voi käyttää vallan mainiosti 'Ancho' -chiliä. (Ancho on oikeasti kuivattu 'Poblano') Sitä löytyy kuivattuna, kokonaisena pussissa ainakin Santa Marialta. Anchon maku sopii myös erinomaisesti suklaan kanssa. Sen sijaan ei kannata laittaa jotain peruschilijauhetta, koska lajikkeesta ei ole niin tietoa ja ihan kaikki chilit eivät toimi suklaan kanssa niin hyvin kuin nämä kaksi mainitsemaani.


Usein haluan koristella kakun niin, että se vähän kertoo myös kakun sisällöstä. Tässä tapauksessa en käyttänyt samaa chililajiketta, vaan nappasin muutaman 'Biquinhon' koristeeksi. Kuivattu Pasilla ei kovin paljon kerro leiskuvasta lemmestä, joten oli keksittävä muuta. Sitten minulle tuli idea chilisydämestä rakkaan ystäväni chilikuvasta, jossa podit muodostivat itse sydämen kasvaessaan. En ihmettele yhtään, että chilit halusivat kertoa tunteistaan ystävälleni, sillä hän on paras chilinkasvattaja, jonka tiedän. 

Suklaakakku 'Pasilla'

125 g voita
100 g Lindt excellence sea salt -suklaata
100 g tummaa suklaata, maks 60%
---
2,5 dl erikoisvehnäjauhoja
1-2 rkl kuivattua ja jauhettua Pasillaa tai Anchoa
2 rkl kaakaojauhetta
0,5 tl leivinjauhetta
---
3 isoa kananmunaa
2 dl luomuruokosokeria
2 tl vaniljauutetta
1 dl creme fraichea

Poista chilistä siemenet ja paahda sitä pannulla tai uunissa (175 astetta) muutama minuutti. Jauha se sitten hienoksi morttelissa.

Voitele kaksi irtopohjavuokaa (18-20 cm halkaisijaltaan), voit myös laittaa leivinpaperin pohjalle, se helpottaa kakkujen irroittamista. 

Sulata voi kattilassa levyllä. Nosta kattila pois liedeltä ja lisää siihen suklaat rouheena sulamaan. Kun suklaa on sulanut, sekoita seos tasaiseksi. Mittaa toiseen kulhoon jauhot, chilijauhe, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Toisessa kulhossa vatkaa munat, sokeri, vaniljauute ja creme fraiche hyvin sekaisin. 

Lisää munaseokseen suklaavoiseos ja sitten jauhoseos. Sekoita nopeasti tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää halutessasi chiliä. Maku mietonee jonkinkin verran uunissa. Mutta chilin määrä on täysin kiinni chiliholismin määrästä, makuja sen suhteen on todella monia. 

Jaa taikina kahteen vuokaan ja paista 175 asteessa 30-40 minuuttia tai kunnes kakut ovat kypsiä (tikkuun ei jää taikinaa kokeiltaessa.). Anna sitten jäähtyä. 

Niin hyvää suklaata!

Täyte ja kuorrutus

200 g tuorejuustoa
2 dl vispikermaa
1 dl creme fraichea
2 tl vaniljauutetta
1-3 rkl sokeria, maun mukaan
1 liivatelehti + vettä

kostutukseen vaniljasokerilla maustettua maitoa

Laita liivatelehti likoamaan kylmään veteen. Vatkaa juusto, kerma, creme fraiche, vaniljauute sekä sokeri hyväksi ja paksuksi vaahdoksi. Purista liivatteesta isoimmat vedet pois ja liota se tilkkaseen kiehuvan kuumaa vettä. Vatkaa täytteen joukkoon. 

Pese irtopohjavuoan reunus. Laita toinen kakkupohja tarjoilulautaselle (tasoita kakkupohjia tarvittaessa), reunusta se irtopohjavuoalla. Kostuta pohja hyvin kevyesti vaniljamaidolla. Levitä päälle puolet tuorejuustokuorrutuksesta. Nosta päälle toinen kakkupohja, kostuta se ja levitä loput kuorrutteesta sen päälle. Koristele suklaarouheella ja nosta jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Irroita reunus varovasti, auta veitsellä tarvittaessa. Koristele lisää halutessasi. 

Tuoksutehtaalla - chileissä on niin paljon erilaisia aromeja, että niistä saa loputtamasti ideoita.


Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Helppo ainakin, kauniista niin tiedä. :)

      Poista
  2. Teen tätä parhaillaan. Tuo Ancho on melko mietoa. Toivottavasti maistuu kakussa. -toisesta päästä-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chileissä on eroja ihan yksilöittäin. Joskus saa tosi tulista Anchoa ja joskus miedompaa.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

-ton Mokkapalat (munaton, gluteeniton, maidoton)

Hapanimelä kastike kiinalaiseen tyyliin

Piparkakut ja taatelikakku (munaton, maidoton, gluteeniton)