keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Evässalaattia piknikille kanasta, kikherneistä ja munakoisosta

Ihan ensimmäiseksi alan valituksen taimitilasta. Arvatkaapa kuka oli eilen todella älykäs ja kylvi loputkin siemenet taimikasvatukseen? No se sama, joka oli unohtanut kasvitilauksensa Kodin Kukilta. Se sama, joka ei voinut vastustaa hyviä kukkatarjouksia ja tunnustaa tarvitsevansa Sulo Vilénin pipon. Se sama, joka eilen laski sisällä ikkunalaudoilla olevan 205 taimiruukkua. Se sama, joka totesi chilien tarvitsevan lisätilaa. Se sama, joka ruukuttaa huomenna 50 taimipottia ja yrittää epätoivoisesti keksiä niille väliaikaisesti tilaa ennen kuin projekti pihalla valmistuu. Se sama kuitenkin jostain ihmeellisestä syystä muisti joskus lukeneensa ihanan salaattireseptin Foodnetworkistä, vaikka kaiken muun saattaakin joskus unohtaa.

Salaatissa on kiva hyödyntää ylijäänyttä kanaa ja riisiä. (Muistathan, että riisi ei säily iät ja ajat. Huolehdi sen asianmukaisista säilytysajoista ja -tavoista.) Mukaan vielä mausteita, munakoisoa ja kikherneitä, niin koko ateria valmis. Salaatti on kiva pakata purkkiin ja ottaa vaikka lounaaksi töihin tai piknikille.


Evässalaatti
4-6 hengelle muista tarjottavista riippuen
Riisikerros

5 dl keitettyä riisiä
n. 10-20 vihreää oliivia silputtuna
0,5 dl rypsi- tai oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan
1 rkl punaviinietikkaa
1 rkl persilja- tai korianterisilppua

Sekoita öljy, mausteet, yrtit ja etikka yhteen ja kaada riisin päälle. Lisää joukkoon oliivisilppu ja sekoita riisi hyvin. 

Kikhernekerros

0,5 keltasipulia
1 rkl öljyä
valkosipulia murskana maun mukaan
1 tl inkivääriä murskana tai hienona raasteena
chiliä maun mukaan (tahna käy ihan hyvin tai sitten tuoretta serranoa, Thai hot culinarya)
0,5 tl kurkumaa
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl omenaviinietikkaa
1 prk kikherneitä suolaliemessä huuhdottuna ja valutettuna

Lämmitä öljy miedohkolla lämmöllä. Kuullota siinä sipuleita n. 6-8 minuuttia. Lisää joukkoon valkosipuli, inkivääri, chili ja kurkuma. Paistele vielä minuutin ajan. Lisää vielä nesteet ja anna kiehahtaa. Sitten kaada joukkoon kikherneet ja sekoita hyvin. Mausta suolalla ja pippurilla.

Munakoisokerros

1/2 munakoisosta + suolaa "itketykseen"
n. 5-6 cm pätkä purjoa silppuna tai puolikas keltasipuli
2 rkl öljyä + lisää tarvittaessa
valkosipulia maun mukaan
2 dl tomaattikuutioita
suolaa ja pippuria maun mukaan

Muutama kanan rintafilee kypsennettynä ja paloiteltuna tai vaikkapa grillikanan jämät

Pese ja kuutioi munakoiso noin parin sentin paloiksi. Suolaa hyvin ja anna olla noin 20 minuuttia. Pyyhi sen jälkeen palaset hyvin talouspaperilla. Kuullota purjoa/sipulia öljyssä muutama minuutti (5-8) kohtalaisella lämmöllä. Lisää joukkoon munakoisot. Paista noin viitisen minuuttia. Lisää öljyä tarvittaessa. Viiden minuutin jälkeen lisää valkosipuli ja paista vielä muutama minuutti. Lisää sitten tomaatti ja paista vielä minuutin verran. Mausta. Kana tulee seuraavaan vaiheeseen.

Pst. Nykyisiä munakoisoja ei ole pakollista itkettää, itse tein sen vanhasta muistista. Katso oivat ohjeet munakoison ostamiseen ja käsittelyyn Luimupupun ihanasta blogista.

Asettele salaatti kerroksittain tarjoiluastiaan tai purkkiin. Ensin riisi, sitten kikherneet, sitten munakoiso, kana ja päälle vielä riisiä. Anna maustua muutaman tunnin ajan jääkaapissa.


Sitten vielä muutamia kuvia todisteeksi meidän taimipulmasta.
Taimihuoneen ikkuna näyttää tältä. Lisäksi olen sijoitellut niitä jo muillekin ikkunoille... Tällä ikkunalla on paras taimivalo. Kasvivalaisin roikkuu katosta ja sitten on muutama muukin Led-lamppu. Chilit ovat täällä kuin herran kukkarossa.

Habanerot tarvitsisivat surkeasti lisätilaa ja pian uusia isoja lopullisia istutusastioitaan.

Ja tässä nämä uudet pikkuiset. Suosittelen tilaamaan Kodin Kukkien Puutarhurin Perjantaipostin. Ai vitsit, miten ihana sitä on lukea. Samalla muistaa tehdä tarvittavia toimenpiteitä puutarhassa. Tässä vielä linkki Kodin Kukkien sivuille. (Ei ole mainos, ihan omia tilauksia ja suositteluja.)

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...