Orakkaitakin löytyi sen verran, että pääsin hyödyntymään niiden mietoa makua keiton kokkailussa. Laitoin niiden kaveriksi hieman yrttejä ja Koskenlaskijaa. Siitä syntyi varsin maukas keitto. Kauden ensimmäisessä kunnollisessa sienikeitossa vaan on jotain taikaa.
Juustoinen orakaskeitto
1 litra putsattuja vaaleaorakkaita (ja/tai kantarelleja)
1 rkl voita
1-2 salottisipulia koosta riippuen
1 rkl kuivaa sherryä
4 dl kermaa, laktoositonta tarvittaessa (osan voi korvata miedolla kasvisliemellä)
75-100 g Koskenlaskija sulatejuustoa (perinteinen)
suolaa ja pippuria maun mukaan
yrttejä maun mukaan, esim. persiljaa ja kirveliä
Silppua sipulit. Pienennä sieniä hieman. Laita pannulle voi. Kuullota sipulia pannulla keskikovalla lämmöllä sekoitellen muutama minuutti. Lisää joukkoon sienet. Nosta lämpö kuumaksi. Paistele sekoitellen niin kauan, että sienistä haihtuu neste. Kaada joukkoon sherry. Paista hetki. Lisää kerma, juusto ja mausteet. Anna kiehua miedohkolla lämmöllä kymmenkunta minuuttia välillä aina sekoitellen. Tarjoile heti.
Keitosta tulee tuhtia tavaraa, annoksesta riittää noin neljälle alkupalaksi. Kaloreita tässä on enemmän kuin laki sallii, mutta ei se ole katastrofi, jos kerran kesässä syö oikein kermaisen sienikeiton.
Tässä kuvassa näkyy vaaleaorakkaan piikit. Ne ovat aika lyhyet, n. 4-6 millimetriä. Piikit katkeavat helposti. Harmittaa niin kovin, kun en muistanut ottaa kameraa metsään mukaan. Nyt siellä olisi ollut kuvattavaakin.
Vaaleaorakkaan lakki on 5–15 cm leveä, nuorempana kupera, vanhemmiten laakeneva ja epäsäännöllisen muotoinen, melkein jopa aaltomainen. Se on reunoilta pitkään sisäänkiertynyt, sileä tai hieman kuhmuinen. Lakin pinta on kuiva. Vaaleaorakas on nuorena kermanvalkoinen, myöhemmin roosansävyinen tai vaalean kellanruskea. Vaaleaorakkaan jalka on tukeva, noin 3-7 cm paksu. Sienen malto murtuu helposti ja se ruskettuu vaurioitumiskohdistaan. (Ks. oikeanpuoleinen sieni) Tuoksu on miellyttävä ja ei mitenkään voimakas. Vaaleaorakkaan löydän yleensä iäkkäistä kuusimetsistä, joissa aluskasvina on sammal.
Vaaleaorakkaan voi sekoittaa rusko-orakkaaseen, joka nykyisin luokitellaan vaaleaorakkaan tummaksi muunnokseksi. Aiemmin se on ollut oma lajinsa ja on todennäköisesti näin esitelty vanhemmissa sienikirjoissa. Päältä katsottaessa vaaleaorakkaan voi sekoittaa myös lampaankääpään, mutta alta katsoessa huomaa selvän eron. Lampaankäävällä on pillit, vaaleaorakkaalla piikit. (Yritän myöhemmin vielä tehdä tarkemman jutun orakkaista eli yritän ottaa kameran mukaan metsään.)
Katsaus Chililään:
Habanero Peachillä on kymmeniä nuppuja. Ne eivät kovin hyvin näy kuvassa.
Habanero Lemoninkin kukat ja nuput ovat onnistuneesti piilossa.
Terassikasvatuksessa olevat chilit ovat venyneet reippaasti pituutta ja ne näyttävät muutenkin mallikkailta. Näissä on pieniä chilien alkuja. Toivottavasti ilmat jatkuvat pitkään lämpöisinä!
On ihan pakko laittaa muutama kukkakuvakin. Tässä yksi rakkaista kärhöistäni: 'Paul Farges'
Clematis 'Aljonushka'
Nämä valkoiset liljat ovat nyt parhaimmillaan.
