tiistai 25. elokuuta 2015

Mustikkapalapulla

Oikeampi nimi olisi ehkä mustikkanyhtöpulla (pull apart), mutta olen todella kyllästynyt sanaan nyhtö. Ei siinä mitään, ylikypsä liha on todella hyvää, niin on nyhtöpullakin. Joskus vaan jotkut sanamuunnokset käytetään loppuun, kuten halpuutimme hintoja. Hyrrrrr... Niinpä minun nyhtöpullani ovat palapullia, se sopii suuhuni paljon paremmin. 

Mustikkapulla syntyi, kun en saanut mielestäni Luimupupun mustikkapiirakkaa. Jo aiemmin hän oli julkaissut niin ihanan näköisen rahkaisen mustikkapiirakan ohjeen, että sekin pyöri takaraivossani. Näistä kahdesta se idea sitten lähti. Päädyin tekemään tuorejuustolla ja mustikoilla täytettyä pullaa. Jotta sain sen helposti kasaan, käytin näppärää palapullatekniikkaa.

Taikina (ohjeesta tulee kaksi palapullaa)

2,5 dl lämmintä ( maks. 42 astetta) vettä tai maitoa
kuivahiivaa hieman yli puoli pussia
1 dl sokeria
0,5 tl suolaa
1 dl nestemäistä maidotonta margariinia (Keiju) tai sulatettua voita 100 g
6,5-7 dl erikoisvehnäjauhoja

Mittaa kaikki ainekset jonkin sekoitusmasiinan kulhoon ja anna koneen hoitaa työt. Vaivaa taikinaa 10 minuuttia. Lisää jauhoja tarvittaessa, jos taikinasta ei muodostu palloa. Käsin aikaa menee vartin verran. Peitä leivinliinalla ja anna nousta noin 1,5 tuntia. (Jos käytät tuorehiivaa, pidä huoli siitä, että veden lämpötila ei ylitä 37 astetta.)

Täyte

400 g maustamatonta tuorejuustoa
1-2 dl sokeria, maun mukaan
1 tl vaniljauutetta tai 3 tl vaniljasokeria
2-4 dl mustikoita, taas maun mukaan

Sekoita ensin yhteen juusto ja sokerit. Sekoita lopuksi varovasti joukkoon mustikat. (Pst. Jos teet maidottoman version, käytä tuorejuuston tilalla Tofutin valmisteita, esim. Sour supreme. Säädä sokerin ja vaniljan määrä makuusi sopiviksi. Soijavalmisteen maku on tavalliseen tuorejuustoon tottuneelle voimakkaampi.)

Leipominen

Voitele hyvin kaksi pitkulaista vuokaa. Jaa taikina kahtia. Kaulitse noin sentin vahvuisiksi levyiksi. Leikkaa noin 6-8 cm kokoisiksi neliöiksi. (Koko riippuu vuokiesi koosta.) Laita lusikallinen täytettä jokaiselle neliölle. Kasaa neliöitä päällekkäin ja nosta vuokaan. Nostata leivinliinan alla tunnin verran. Paista 175 asteessa uunin toisiksi alimmalla tasolla noin 30-35 minuuttia tai kunnes pulla on kauniin kypsä. Anna jäähtyä, jottei tuorejuusto valu pois. Säilytys jääkaapissa. 


Älä täytä vuokaa liian täyteen tai olet pulassa, kun taikina nousee ja täyte valuu uunin pohjalle.

Ihan huomaamattani herkuttelin kolme palaa tätä pullaa. Se on minulle nykyään iso määrä makeaa kerralla. Se kertoo jotain pullan mausta - kotoisa, maukas, mustikkainen ja sopivan makea. Kiva herkkupala kahville.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...