Pikkusuolaista - kinkku?!?

Että näin meidän perheessä. Sanoin miehelleni, että minun tekee mieleni jotain pikkusuolaista. Mitäpä sitten mieheni toi kaupasta?


No kuuden kilon jäisen kinkun tietenkin! Alkukantaiset miehiset vaistot olivat heränneet, kun kinkkuja oli kaupassa hyllytetty. Justiinsa, etten sanoisi. Puhalluslampullako kamarasta tehtyä rapeaa cracklingia hän oli ajatellut? No oli syytä minussakin. Perinaiselliseen tapaan olin jättänyt tarkentamatta, että mitä minun tarkkaan ottaen tekee mieleni ja koska sitä pikkusuolaista haluan. Mielessäni oli siintänyt kanansiivet hoisin-dipillä (Juu, tulen tähän laittamaan ohjeen jossain kohtaa, kunhan vaan saan niitä siipiä kaupasta!) tai vaikkapa kevätkääryleitä chili-dipillä.

Kaikki pisteet, tai ainakin melkein kaikki, annan miehelle kaupassakäynti-taidoista. Voitte vaan kuvitella miltä meidän kauppalistamme näyttää. Ensinnäkin kun pääsemme HeVi-osastolle, on tarkkaa puuhaa mitä milloinkin sieltä ostetaan. En tiedä yhtään, että keneltä Neiti on palettinsa perinyt (viheltelee...), mutta hänelle ei kelpaa muut perunat kuin Siikli, Puikula ja Rosamunda. Olen monesti kokeillut ja tullut siihen tulokseen, että on rahanhaaskuuta ostaa Vangoghia tai Matildaa, ei uppoa. Puhumattakaan kaikista erilaisista kurpitsoista ynnä muista sitruunaruohoista mitä milloinkin tarvitsen.

Lihaosasto on suht helppo. Ainoa murhe on se, että meillä pitää olla marinoimatonta lihaa. Joskus se tuottaa vaikeuksia, onneksi nykyään kokkailu on muotia ja taas aletaan arvostamaan kunnon raaka-aineita.

Maito-osasto.. Se onkin jo vaikeampi homma, vähälaktoosista, laktoositonta, tavallista, kolmea eri soijamaitoa ja sitä rataa. Tajuatte varmaan. Leipäosasto on jo painajainen ja vielä ei olla edes leivontatarvikkeissa. Mutta joo, ymmärtänette kuvion. 99,5 prosenttisesti mieheni osaa tuoda oikeat tavarat kaupasta, erittäin haastavasta kauppalistasta huolimatta.

Tässä on se positiivinen puoli, että voin laittaa kinkun paisto-ohjeen jo todella ajoissa. Puhumattakaan jämäruoista. Niitäkin minulla on suunnitteilla ja tässäkin postauksessa meinaan yhden sellaisen teille kertoa.

Aloitamme siis kinkulla, pakastetulla sellaisella.

Kinkku

Ota kinkku sulamaan jääkaappiin pari kolme päivää ennen kuin aiot paistaa sen. 5-6 kiloinen kinkku saa sulaa kolme vuorokautta, 12 kilon kinkku viisi. Nosta se sitten huoneenlämpöön ennen paistamista. Anna olla pari kolme tuntia ennen uuniin laittamista. Huuhtele ja kuivaa kinkku. Äitini on aina opettanut, että kinkku laitetaan uuniin, kun sisälämpötila on 10 astetta. Silloin kinkku ei valuta enää niin paljon nesteitä ulos.

Kinkku kannattaa paistaa ritilällä. Laita alle syvä uunipelti, jonka olet vuorannut foliolla ja isolla leivinpaperilla. Pellille kannattaa laittaa muutama liru vettä ettei tule käryä kinkkunesteestä. (Helpottaa siivousta.)

Kinkku pitää paistaa lämpömittarin kanssa. Työnnä mittari niin kinkun paksuimpaan kohtaa keskelle, mittarin pää ei saa koskettaa luuta. Laita kinkku sata-asteiseen uuniin. Paista kunnes lämpömittari näyttää 75-80 astetta. Voit laskea, että yhden kilon paistamiseen meneen noin 60-80 minuuttia.

Anna kinkun levätä paistamisen jälkeen. Sitä ei kannata alkaa heti leikkaamaan ja kamaraa poistamaan. Poista sitten verkko ja nahka sekä niin paljon rasvaa kuin haluat. Kuorruta halutessasi.

Sitten niiden jämien kimppuun!

Kinkkuquesadillat Taco Bellin tyyliin (Kalkkuna sopii myös!)




Idea näihin lähtee Taco Bellin kanaquesadillasta. Kinkku vaan korvaa kanan.  Joulukinkun jämien käyttämiseksi ohje on helppo, sillä jääkaappiin ei tarvitse varata hurjaa arsenaalia tarvikkeita, suurin osa säilyy huoneenlämmössä. Ainoastaan juustot tarvitsevat kylmäsäilytystä ja niitä on todennäköisesti muutenkin jouluna liikaa, joten voit upottaa juuston jämiäkin tähän ruokaan. Kylmäsäilytystä mietin sen vuoksi, että jouluna jääkaappi on yleensä aivan tupaten täynnä.

Tarvitset:

pehmeitä tortillakuoria, kaupasta ostetut käyvät hyvin (gluteenittomia tarvittaessa)
säilykejalapenoja
majoneesia (voit tehdä myös itse, ks. ohje jalapenomajon jälkeen)
cheddar-juustoa 2 viipaletta per quesadilla
juustoraastetta
kinkkua/kalkkunaa 

Jalapenomajoneesi

1 dl majoneesia
3 tl jalapenoja silputtuna
2 tl jalapenotölkin lientä
0,5 tl paprikajauhetta
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa jauhetta
0,5 tl valkosipulijauhetta
ripaus suolaa
0,75 tl sokeria
0,25-0,5 tl jauhettua chipotlechiliä

Sekoita majoneesin joukkoon mausteet ja jalapenot. Peitä ja anna maustua tunnin verran jääkaapissa.

Perusmajoneesi: 
2 kananmunan keltuaista huoneenlämpöisenä
1 tl sinappia
1,5 dl rypsiöljyä huoneenlämpöisenä
tilkka valkoviinietikkaa

Mittaa tehosekoittimen kulhoon keltuainen ja sinappi. Käytä konetta hetki. Lisää sitten joukkoon öljy ohuen ohuena norona koneen koko ajan käydessä. (Tämä onnistuu myös käsin, kunhan vatkaa ahkerasti.) Majoneesi muuttuu paksummaksi vähitellen.

Kuva valmisteluvaiheesta. Tarkkaavaisimmat huomaavat kuvassa taas nuo pienet sormet...


Leikkaa kinkku ohuiksi viipaleiksi. Raasta juusto. Ota yhtä quesadillaa kohden kaksi tortillaa. Levitä toiselle tortillalle 1 rkl jalapenomajoneesia, toiselle laita 0,5 dl juustoraastetta ja kaksi cheddar-viipaletta. Asettele juustojen päälle kinkkuviipaleet. Peitä jalapenomajoneesilla sivellyllä tortillalla. Paista kuumalla ja kuivalla pannulla noin minuutti per puoli tai kunnes juustosulaa. Painele tortillaa yhteen paiston aikana lastalla. Jaa quesadilla neljään osaan ja tarjoile heti.

On ehkä helpompaa kasata tortilla paistinpannulle suoraan. Silloin ei siirrettäessä täytteet pääse karkuun.

Pikkusuolaista viimeinkin! Kuuden päivän päästä siitä, kun minun sitä teki pikkusuolaista mieleni...



Kommentit

  1. Kivoja kuvia, hyvä valmistautua kinkun paistoon jo kerrankin ajoissa ennen joulua!:-D
    Sarina x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Näin ajoissa kuin aloittaa, saattaa ehtiä testaamaan useamman valmistajan kinkut. :D

      Poista
  2. Kiva juttu taas! Mielenkiinnolla odotan mitä keksit rosollista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vai että rosollista, onneksi et ehdottanut lipeäkalaa. :)

      Poista
  3. Ihana uusi banneri <3

    Minäkin voin tänä vuonna syödä Jouluna MITÄ TAHDON :D, kun viime vuonna söin vain kinkkua ja bataattia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :)

      Ihana tunne, kun voi tosiaan syödä. Imetysdieettiä kauhulla muistellen. :)

      Poista
  4. sori, mä nauran tälle jo toista päivää....miehenlogiikalla kai pikkusuolainen on kinkku...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaikki taitaa olla suhteellista, myös pikkusuolaisen koko. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

-ton Mokkapalat (munaton, gluteeniton, maidoton)

Hapanimelä kastike kiinalaiseen tyyliin

Piparkakut ja taatelikakku (munaton, maidoton, gluteeniton)