keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Helppo vehnäinen levain-leipä

Avasin jääkaapin oven ja silmäilin välipalatarpeita. Yhtäkkiä silmäni osuivat uuteen taikinajuureeni. Jösses sentään, kun se eli omaa elämäänsä. IT'S ALIVE! oli varsin oikeutettu huudahdus siinä kohtaa. En ole ikinä ennen nähnyt näin reippaasti toimivaa taikinajuurta. Sitä en kyllä osaa sanoa, että onko se hyvä vai huono juttu. Joka tapauksessa juuri oli niin innokas, että siitä oli syytä leipoa ennen kuin se olisi itse mennyt uuniin asti. Päädyin tekemään hyvin helppotekoista ja vähää vaivaa vaativaa leipää.



Vaalea levain-leipä
2 kpl

200 g levainia, ruokittua ks. tämä postaus
3,5 dl kädenlämpöistä  vettä
2 tl kuivahiivaa, jos käytät hyvin uutta levainia
0,5 rkl sokeria
600 g erikoisvehnäjauhoja
2-2,5 tl suolaa

Mittaa ainekset kulhoon ja vaivaa pehmeäksi taikinaksi. Käsin yli 10 minuuttia, koneella 6-7 minuuttia. Peitä liinalla ja anna nousta pari tuntia.

Kumoa taikina varovasti jauhotetulle pöydälle ja jaa kahtia. Muotoile varovasti leiviksi. Nosta leivinpaperoidulle pellille nousemaan leivinliinan alle. Anna kohota ihan rauhassa tunnin verran. Laita nousemisen loppuvaiheessa uuni lämpenemään 250 asteeseen.

Kostuta leivät sumuttamalla tai voitelemalla vedellä. Vedä terävällä veitsellä pari viiltoa leipiin ja nosta uuniin. Laske uunin lämpö heti 220 asteeseen. Paista 20-30 minuuttia tai kunnes ne ovat kypsiä.

Tällainen leipä ei liikoja päällysteitä kaipaa. Sisältä pehmeää, päällä rapea kuori, ei liian hapanta. Tässä on levain-leipää parhaimmillaan. 

Olemme jo kovasti tonttuilleet joulua täällä. Uusia reseptejä on kehitelty ja maisteltu. Kanelin ja inkiväärin tuoksu valtaa keittiön sulassa sovussa suklaan kanssa. Mm. tällaisia jouluisia tunnelmia luvassa:



Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...