Kollaasi

Kollaasi

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Kantarellipihviä ja lämmintä torvisieni-tomaattisalaattia

Eilinen marjaretki oli kaikkea muuta kuin tuloksekas marjojen saralta. Epäonneakin oli matkassa. Astuin suoraan maassa olevaan ampiaispesään ja hetken aikaa juoksin nopeammin kuin Bolt. Onnistuneen paon tuloksena vain yksi pisto.

Parhaassa mustikkapaikassani oli väkeä kuin meren mutaa, siellä ei voinut poimia marjoja. Seikkailin sitten toisessa paikassa, josta ei kyllä mustikoita löytynyt, mutta sieniä kylläkin. Hetken aikaa mietin, että mihin nämä sienet laitan, kun mustikkaämpärissä oli kuitenkin marjoja. Onneksi minulla oli hattu päässä, se sai toimia sienikorina.

Pihveistä muotoutui hampurilainen


Kantarellipihvi

700 g naudan vähärasvaista jauhelihaa
1 rkl ruokaöljyä
1 sipuli silppuna
0,5-1 l tuoreita kantarelleja siivottuna ja puhdistettuna
suolaa ja pippuria maun mukaan
(loraus worcester-kastiketta, ei pakollinen)

Paista sipuleita ja kantarelleja tilkassa öljyssä niin kauan, että kantarelleista poistuu liiat nesteet ja sipulit kuullottuvat. Anna jäähtyä hetki. Lisää seos sitten jauhelihan joukkoon ja lisää mausteet. Vaivaa taikinaa hetken aikaa. Taputtele taikina haluamasi kokoisiksi pihveiksi. Paista tai grillaa kypsäksi. Uunissa 200 asteessa noin 10-18 minuuttia koosta riippuen. Jos paistat tai grillaat, käännä pihvit heti, kun nestettä alkaa tihkumaan pintaan.


Lämmin torvisieni-tomaattisalaatti

Ihan vielä ei ole paras torvisieniaika. Siitä huolimatta niitä jo löytyi. Jostain syystä olen aina osannut etsiä torvisienet. Meillä on nytkin niitä varmaan viiden vuoden kuivatut torvikset kaapissa.


Torvis-salaatti

1 rkl ruokaöljyä
3 cm pätkä purjoa 
3 tomaattia
3 dl puhdistettuja torvisieniä
suolaa, pippuria maun mukaan
balsamiviinietikkaa maun mukaan

Leikkaa tomaatit noin 1 cm kuution palasiksi. Purjo vähän pienemmäksi. Sienet noin parin sentin paloiksi. Laita öljy pannulle ja kuumenna pannu. Paista purjoja hetki. Lisää sitten sienet ja paista hetki. Sitten tomaatit ja taas hetki paistamista sekoitellen. Lisää vielä suola, pippuri sekä balsamiviinietikka. Tarkista maku. 


Tein hampurilaiset pihveistä ja salaatista. Hampurilaissämpylöinä olivat ihanat hampurilaissämpylät. Halkaistun sämpylän väliin tuli paholaisenhilloa, salaattia, pihvi, torvisienisalaattia, paistettua vuohenjuustoa ja kurkkua sekä tomaattia. Herkkua, sanoi vieraamme.


Hatullinen sieniä.
Kuvassa on mm. kantarelleja, isohaperoita, kehnäsieniä ja torvisienet pilkottavat kulmasta. Ohjeita ja juttua kehnäsienistä luvassa myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Ei eieeieiei, miehen tekemät hampparipiffit ovat ihan ykkösiä ja nyt alko tehdä hamppareita mieli,grrr.
    Sieniä meilläkin on ilmaantunut ruokapöytään, herkkuja ovat siitakkeet ja kanttarellit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sienet ovat ihania. Meillä käytetään niitä paljon. Neitikin on pienestä pitäen kulkenut mukana rinkassa metsällä. Hyvää treeniä mennä kyykkyyn poimimaan sieniä, kun selässä on 15 kg lisäpainoa. :D

      Poista

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.