Kollaasi

Kollaasi

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

-ton banaani-omenakakku

Erään sadepäivän leipomuksena syntyi banaanikakku. Ensin piti tehdä ihan muuta, mutta kaikki ainekset olivat vähissä, jopa kypsät banaanit. Niitäkään ei ollut kuin yksi. Se olikin hyvä juttu, sillä kakkuun tuli muut maut pääosaan banaanin sijasta. Lisäämällä mausteita ja vaikka pähkinärouhettakin, tästä saisi loistavan maustekakun. Tällaisena tämä on lapsiystävällinen versio, todella maukas kuitenkin.



1 ylikypsä banaani soseena
1 dl omenasosetta
75 g maidotonta margariinia sulatettuna
2 rkl ruokosokerisiirappia
2 dl fariinisokeria
1,5 dl sokeria
1 dl soijavaniljakastiketta
1 dl vaniljasoijajogurttia
-----
5 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
1 tl ruokasoodaa
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
ripaus suolaa
2 tl ksantaania

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Voitele ja jauhota kahden litran vetoinen kakkuvuoka. Muista käyttää gluteenittomia jauhoja.

Sekoita toisessa kulhossa ainekset banaanista soijajogurttiin ja toisessa kulhossa jauhoista ksantaaniin. Yhdistä seokset ja sekoita tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista noin 40-50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. (Tikkuun ei jää enää taikinaa.) Anna jäähtyä hetki vuoassa ja kumoa kakku ja jäähdytä loppuun. Sopii hyvin annoksina pakastettavaksi.

2 kommenttia:

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.