Kollaasi

Kollaasi

torstai 27. kesäkuuta 2013

Helppo mansikkainen suklaakakku

Joskus helposti tehtävät jutut ovat parhaita. Tähän ei tarvitse taikinaa vatkailla, pitää vain olla kärsivällinen paistovaiheessa ja kas, siinä on hyvin käsiteltävä ja maukas suklaakakku.



Alkuperäinen ohje on todella iso, laitan sen myöhemmin. Tässä pienennetty versio, tuplaa tarvittaessa. (Paistettu 20 cm halkaisijaltaan olevassa vuoassa.)

130 g voita tai margariinia
130 g tummaa suklaata
0,2 dl vahvaa kahvia
0,5 tl vanilja-aromia
---
130 g erikoisvehnäjauhoja
0,5 tl ruokasoodaa
0,5 tl leivinjauhetta
190 g fariinisokeria
---
2 kananmunaa
1,1 dl creme fraichea

Laita uuni lämpemään 160 asteeseen. Voitele ja jauhota kakkuvuoka. Sulata kattilassa voi ja suklaa. Lisää joukkoon kahvi ja vanilja. Sekoita tasaiseksi. Sekoita kulhossa jauhot, sooda, leivinjauhe ja fariinisokeri huolellisesti yhteen. Sekoita toisessa kulhossa munat ja creme fraiche. Yhdistä kaikki kolme seosta taikinaksi.

Kaada taikina vuokaan ja paista 55-65 min. Älä avaa uuninluukkua ennen kuin aikaisintaan 50 min kohdalla. Kakku laskee helposti, jos luukun avaa liian ajoissa. Anna jäähtyä vuoassa.

Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan. Laita haluamiasi täytteitä. Tässä on suklaaganachea ja mansikoita ja reunoilla kermavaahtoa.

Suklaaganache

250 g tummaa suklaata
2,5 dl kuohukermaa
0,5 dl glukoosisiirappia tai hunajaa
25 g voita

Rouhi kulhoon suklaa. Kiehauta kattilassa kerma, siirappi ja voi. Kaada kermaseos heti suklaan päälle. Sekoita tasaiseksi. Peitä kulho kelmulla ja anna ganachen jähmettyä huoneenlämmössä.

Tämä kakku oli harjoituskappale kakkuun, johon tulee mm. tällaisia:
Siitä kakusta lisää myöhemmin.

4 kommenttia:

  1. Eikä, meikäläinen aloitti juur laihiksen ja sit tulee tämmössii kuvei tänne :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen onnistuneen dieetin takana on maltillinen herkuttelu. ;)

      Poista
  2. Ihanan herkullisen näköinen. Saanko muuten linkkittää sivusi, niin muistan käydä täällä paremmin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Kommenttien vastaamisessa voi olla paljonkin viivettä, pahoittelen.