lauantai 23. helmikuuta 2013

Pizzaa, pitsaa!!!

Tiedättehän millainen on pizzan himo? Pizzaa on saatava sitten, kun se himo iskee pahasti. Pizzan himossakin on silti eri tasoja. Joskus haluaa pizzerian pizzan, toisinaan itse tehdyn "täytekakkupizzan" (joo, lupaan laittaa ohjeen siihen), joskus tarvii saada gourmet-pizzaa hyvillä täytteillä ja joskus vaan on pakko saada joku perusjauhelihapizza. Nyt tähän talouteen iski puolittainen gourmet-pizzan himo, kylläkin "hevosenliha"-kebabiakin oli pakko saada täytteeksi. Meidän neidille tehtiin tietenkin gluteeniton (ei sis. kotimaisia viljoja), maidoton ja munaton pizza, sekin gourmet-versio. (Laitan gluteenittoman pizzapohjan ohjeen postauksen loppuun ettei mene sekaisin.)



Kunnon pizzahan lähtee taikinasta ja tomaattikastikkeesta. Taikinan bongasin Australian MasterChefistä. Pienen oman lisäyksen tein. Mitä kaurahiutaleet tekevät pizzapohjassa? No ainakin sen harhakuvitelman, että vehnätaikina on terveellisempää näin. Oikeasti kuvittelen pohjan olevan niiden ansiosta maukkaampi ja rapeampi.




Tässä siis ohjeet:
Taikina:
700 g erikoisvehnäjauhoja
1/2 pussia kuivahiivaa (5,5 g)
1 rkl sokeria
5 dl lämmintä vettä (42-asteista)
0,5 dl kaurahiutaleita
---
0,5 dl maitoa
0,5 dl oliiviöljyä tai mitä öljyä tykkäätkin käyttää
--
1,5 tl suolaa

Mittaa ainekset ensimmäiseen viivaan asti yleiskoneen kulhoon ja anna koneen sekoittaa niitä muutama minuutti. (Tai kääri hihat ylös ja sekoita taikinaa ahkerasti 3 minuuttia käsin.) Lisää maito ja öljy ja anna koneen taas käydä muutama minuutti. Lisää vielä suola ja pyöritä taikinaa 5 minuuttia. Käsin tässä menee aikaa, että saa kunnon sitkon aikaiseksi. Anna nousta 30-45 minuuttia.

Tomaattikastike:
1 rkl oliiviöljyä
1-3 valkosipulin kynttä murskana
puolet pienestä sipulista pienenä silppuna
1 rkl punaviinietikkaa
400 g tomaattimurskaa
suolaa, pippuria
basilikaa, oreganoa reippaasti (kuivattuna 1 rkl, tuoreena 4 rkl silppua)

Kuumenna oliiviöljy kattilassa. Lisää siihen sipuli, kuullota pari minuuttia, lisää sitten valkosipuli ja kuullota lisää. Varo polttamasta sipuleita, koska ne muuttuvat silloin kitkeriksi. Sihauta joukkoon etikka, lisää sitten tomaattimurska ja loput mausteet. Anna hautua 15 minuuttia miedolla lämmöllä.

Jos käytät pizzakiveä, muista laittaa se kylmään uuniin. Suosittelen sen käyttöä, tulee todella rapeaa ja hyvää pizzaa. Laita uuni lämpenemään 250 asteeseen. Ja ala nyt sitten hommiin. Tuosta taikina-annoksesta tulee monta pizzakivelle sopivaa pizzaa. Käytä lempitäytteitäsi. Meillä oli mm. Quattro Formaggi eli neljän juuston pizza - raastettua mozzarellaa, Aura Goldia, Brietä ja vuohenjuustoa. Makeutta pizzaan toin päärynällä, ihan tölkkisellaisella.

Quattro Formaggi

Itse tykkään täyttää pizzan seuraavalla tavalla:
  • Kaulitse tai taputtele pohja ohueksi, käytä apuna mannaryynejä, helpottavat pizzan liuttamista kivelle.
  • Levitä sitten anteliaasti tomaattikastiketta (halutessasi sipaise reunoille oliiviöljyä).
  • Ripottele maltillinen määrä juustoraastetta.
  • Laita haluamasi täytteet ja nyt voit halutessasi vielä lisätä juustoraastetta, jos tarvitsee.
  • Paista sitten kuumassa uunissa kypsäksi. Noin viitisen minuuttia. 
Kuten sanoin, "hevosenliha"-kebabia oli saatava pizzaan. Lisäksi pizzassa on mozzarellaa, piripiritäytteistä oliivia ja tuoretta basilikaa.


Tämä taikina nousee hyvin, joten kannattaa kaulita ohueksi.

Ja vielä viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä:

Gluteeniton pizzapohja

 Tämä on toinen yritykseni gluteenittomasta ja ei kotimaisia viljoja sisältävästä pizzapohjasta. Virheeni on nyt korjattu ja kovinkaan paljon tässä kehitysversiossa ei ole hiomista. Pohja on oikeasti onnistunut ja rapea.'

 1 dl hirssijauhoja
2 dl riisijauhoja
1 dl tapiokatärkkelystä
2 tl kuivahiivaa
2 tl sokeria
2 rkl oliiviöljyä
0,5 tl suolaa
1 dl lämmintä vettä
0,5 dl lämmintä vettä ja 2 tl Orgran No Egg-kananmunankorviketta, vispaa yhteen
2 tl ksantaania

Mittaa ainekset yleiskoneeseen tai leipäkoneeseen (jos siinä on ohjelma pelkkää leipomista varten.). Anna koneen käydä reilu viisi minuuttia. Nostata sitten lämpimässä ja vedottomassa paikassa puolisen tuntia. 

Ei ole ihan niin mehevän näköinen kuin vehnätaikina, mutta maku on hyvä.
Leivo sitten samoin. Jos haluat maidottoman, käytä täytteenä soijajuustoraastetta. Neidin pizzassa on lisäksi kanaa ja tomaattikastiketta.





Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...