perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kebabia omasta uunista sekä tomaattista kastiketta

Netissä on jo todella pitkän aikaa kiertänyt ohje itsetehtävästä kebabista. Alkuperäisessä ohjeessa annos on iso ja suolaa on paljon. Olen vähentänyt suolan määrää ja lisännyt mausteita onnistuneella lopputuloksella. Ohje on myös piennetty, tuplaa tai triplaa tarvittaessa. Toiset haluavat käyttää rasvaisempaa lihaa. Voit valita jauhelihan mielesi mukaan. Tärkeintä ohjeessa on sekoittaa taikinaa monitoimikoneen/yleiskoneen leikkuuterällä tarpeeksi pitkään. Jos rakenne lihasta jää jauhelihamaiseksi, tuloksena on lihamureketta. Tässä on oma versioni siihen:



700 g naudanpaistijauhelihaa
8 g aromisuolaa
8 g lipstikkasuolaa
0,5 tl korianteria
0,5 tl juustokuminaa eli jeeraa
2 tl paprikajauhetta
3 tl mustapippuria

Huom! Mausteet kannattaa laittaa jauhettuina, tulee miellyttävämpi suutuntuma.

Mittaa ainekset monitoimikoneen kulhoon ja anna koneen tehdä työt. Hienonna 5-10 minuuttia kunnes liha on tasaista sosetta. Sekoita vielä käsin, ota ensin terä pois. Laita pöydälle ristiin kaksi isoa palaa foliota. Voitele keskikohta ruokaöljyllä. Nosta siihen liha ja muotoile se öljytyin käsin tiiviiksi rullaksi. Kääri folio ympärille ja tee pohjaan pari pientä reikää. Laita vuokaan ja paista 2,5 tuntia 100 asteisessa uunissa. Anna vetäytyä ainakin vartin verran ja leikkaa sitten ohuiksi siivuiksi. Tarjoile haluamallasi tavalla.




Tomaattikastike kebabille

Tämä on vähän tällainen mutu-tuntumalla tehty. Heittelen yleensä mukaan vähän mitä sattuu ja hauduttelen soossia pitkään.

500 g paseerattua tomaattia
1/2 sipuli silputtuna
2-4 valkosipulin kynttä
2 tl paprikajauhetta
loraus Worcesterkastiketta
chiliä maun mukaan
2 rkl balsamiviinietikkaa
grillikastiketta missä on savun makua tai chipotlea
lipstikkasuolaa
pippuria maun mukaan

Laita ainekset kattilaan ja hauduta tunnin verran. Voit lisätä omia mielimausteitasi joukkoon. Käy myös pizzan päälle tai spagettikastikkeeksi.

Pitaleivän ohje löytyy täältä ja gluteenittoman pitaleivän ohje on tässä.

Harvinaisten sairauksien päivä ja kookossuklaapatukat

Tänään vietetään harvinaisten sairauksien päivää jo yhdettätoista kertaa. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoa harvinaisista sairauksista. ...